maanantai 10. elokuuta 2015
10.08.2015
Tänään on ollut ihan hyvä päivä, aamusta oli tosiaan A-klinikka. Tuli jotenkin taas puolet rennompi olo eikä silleen enään ahdista tai paina mielessä mikään. Kyllä mä uskon, että tulen vielä onnistumaan tässä :) Sitten voin olla ylpeä itsestäni vuoden päästä :)
Sen juttelun jälkeen kävelin iskän luokse, join siellä kahvit ja sitten lähdettiin käymään kaupassa ja sieltä sitten kotiin. Kotona tuli sitten syötyä ja juotu kahvit. Vähän ajan päästä siitä lähdimme minä, hugo ja siskoni lenkille. Sellanen tunnin lenkki tuli heitettyä. Oli kyllä pitkästä aikaan kiva lähteä siskon kanssa lenkille. Juttua riitti ja kivaa oli. Mukava oli sitten palata lenkiltä kotiin.
Tänään oon kovasti just miettinyt sitä , että kyllä minä vielä näytän kaikille , että minä pystyn siihen. En tule hävijänä takaisin, vaan pikemminkin voittajana. Kyllä musta vielä taistelu tahtoa ja voimaa riittää. En ole enään se retkahtelija joka vaan lupaa niitä tyhjiä lupauksia, vaan myöskin toteutan ne. Se vanha minä on jäännyt taakseen ja uusi minä tulee tilalle joka ei juo, ei sekoile vaan nauttii elämästään onnellisena ilman viinaa ja osaa olla pienistäkin hetkistäkin onnellinen.
Tuo koirani on minulle niin uskottamattoman rakas, niin tärkeä minun elämässäni. Sellainen oma tukipilani, jolle ei löydy vertoja. Aina lenkiltä tullessaan, olo on niin onnellinen kun, tajuaa ,että vierelläsi on niin arvokas aarre , että sitä ei passaa hukata. Aina voit ottaa viereesi ja silittää, jos itket viereesi se kömpiää ja lohduttaa, jos olosi turvattomaksi tunnet, tiedät ettei sinulla hätää ole, koska oma pikku hauvasi pitää siitä huolen :)
Se ois mentävä iltapuuhille, pesee meikit ja hampaat. Aamulla taas herättävä aikaisin, aamu lenkille. Huomeen on ihan normi päivä, mitään menoja ei ole ainakaan. Pyykkitupa kyllä pitäis käydä varaamassa. Mutta joo, hyviä öitä kaikille! :)
sunnuntai 9. elokuuta 2015
09.08.2015
Eilen taisi tulla kolme viikkoa täyteen lupauksesta. Ei ole paljon mieli tehnyt juoda. Oon keskittynyt enemmän muihin juttuihin. Oikeastaa tämä on ollut sinällä helppoa, kun ei ole käynnyt missään sellaisissa paikoissa missä juodaan. Mitä nyt kaverit puhunu juomisistaan, mut eipä tuo ole sillain häirinnyt. Oon enemmänkin ajatellut, että saisin elämäni tasapainoon. Kyllä uskokin ,että sen saan vielä. Kyllä musta sen verran puhtia ja taistelu tahtoa riittää. En luovuta enkä myöskään hävijä.
Viime viikko meni ihan kohtalaisesti, tällä viikolla olen saannut tapella oikein urakalla. Ties kuinka monta kertaa olen joutunut väittelemään joidenkin kanssa, että selvänä pysyn. Eihän tätä kukaan vielä usko, mutta uskon ,että tulevat vielä sen huomaan ajan kanssa. Viimeistään silloin kun, olen ollut selvinpäin vuoden verran. Ja vaikka eivät olisi onnellisia minun puolesta, niin kyllä minä olen itseni puolesta onnellinen.
Urheilu suoristuksia ei ole ollut paljoa, paitsi koiran kanssa lenkkeilyä. Tarkoitus olisi aloittaa mieheni kanssa jutan dieetti jossakin vaiheessa. Herkkuja on tullut silloin tällöin syötyä mutta, ei ihan kamalasti kuitenkaan.
Masennusta ei ole ollut, vaikka nuo ainaiset riidat väsyttää. Olen aina päässyt eroon masennus kohtauksista, lenkkeilemällä koirani kanssa. Jotenkin aina kun,lenkille lähtee niin se mielikin on sitten ihan toisenlainen. Mieltä piristää kivasti kun, tapaa lenkin varrella muita koiran omistajia ja yleensä tulee juteltua jotain. Olen minä kyllä sen verran ujokin ,että vaikea aloittaa juttelua.
Huomenna taas pitäisi mennä a-klinikalle juttelee. Ennen a-klinikkaa, täytyis käydä koiran kanssa lenkillä. Aattelin, että heittäisin jonkinlaisen lenkin jo heti aamusta niin olisi sitten rennompi olo siellä juttelussa eikä semmone jönnittynyt olo.
Tänään tämä päivä meni ihan hyvin, tuli taas siivottua urakalla ja kokattua ruokaa, lenkkeiltyy koiran kanssa, käytiin moikkaamassa meidän tyttöä. Oli taas ihana nähdä sitä, kahden viikon jälkeen. Aina vaan tulee parempi ja iloinen mieli kun, tapaan omaan lastani.
En ole puhunut tai kertonut, että meillä on myös tyttö joka otettiin huostaan kaksi vuotta sitten. Ajattelin ekaksi ,että en puhuisi siitä täällä. Tai laittaisi mitään kuvia. Koska ajattelin siinä omaa tyttöäni. Toisaalta tulin lenkillä toiseen ajatukseen, että voisin ihan hyvin puhua täällä omasta lapsestani ja omasta tilanteestani.
Eli käymme säännöllisesti tapaamassa lastenkodilla ainakin hetkellisesti. Ja haaveena olisi kotilomat. Tämä vuoden jutun tarkoitus olisi edistää minua pääsemään elämässä eteenpäin ja tarkoitus olisi jatkaa sitä raittiutta eteenpän siitä.
Välillä on kyllä harmittanut se , että aina kun, yritän päästä elämässä eteenpäin niin kukaan ei usko minua ja aina vaan saat tapella joka ikisestä asiasta ja selitellä joka asiaa kaikille. "Miksi haluat olla selvinpäin?" "Miten muka olet päässyt masennuksesta eroon?" "Sullahan on kaikki asiat huonosti", "et sä pysty olemaan juomatta".Toki otan nuo haasteena vastaan, mutta kyllä myönnän sen , että olisihan se ihanaa jos joskus kehuisi vaikka minua ja sanoisi edes joskus " Hei, hienoa ,että menee hyvin." "Onpa kiva kuulla , että olet tehnyt oikean ratkaisun. " KYLLÄ, nämä kommentit piristäisivät kivasti mieltäni. Eikä aina olisi se negatiivinen sävy joka sanassa.
Mutta, salaa toivon mielessäni , että sitten kun, minä olen ollut vuoden selvinpäin. Niin todella toivon , että minut huomataan ja minut otettaisiin vakavasti eikä vaan sitä , että ei toi pysty mihkään. Koska minulle se on todella tärkeä asia. Että olen tehnyt itseni eteen, todella paljon töitä.
Mutta joo, tänään en jaksa enempää kirjoittaa. Täytyy tästä lähteä tekemään iltapuuhat ja nukkumaan, öitä kaikille.
Eilen taisi tulla kolme viikkoa täyteen lupauksesta. Ei ole paljon mieli tehnyt juoda. Oon keskittynyt enemmän muihin juttuihin. Oikeastaa tämä on ollut sinällä helppoa, kun ei ole käynnyt missään sellaisissa paikoissa missä juodaan. Mitä nyt kaverit puhunu juomisistaan, mut eipä tuo ole sillain häirinnyt. Oon enemmänkin ajatellut, että saisin elämäni tasapainoon. Kyllä uskokin ,että sen saan vielä. Kyllä musta sen verran puhtia ja taistelu tahtoa riittää. En luovuta enkä myöskään hävijä.
Viime viikko meni ihan kohtalaisesti, tällä viikolla olen saannut tapella oikein urakalla. Ties kuinka monta kertaa olen joutunut väittelemään joidenkin kanssa, että selvänä pysyn. Eihän tätä kukaan vielä usko, mutta uskon ,että tulevat vielä sen huomaan ajan kanssa. Viimeistään silloin kun, olen ollut selvinpäin vuoden verran. Ja vaikka eivät olisi onnellisia minun puolesta, niin kyllä minä olen itseni puolesta onnellinen.
Urheilu suoristuksia ei ole ollut paljoa, paitsi koiran kanssa lenkkeilyä. Tarkoitus olisi aloittaa mieheni kanssa jutan dieetti jossakin vaiheessa. Herkkuja on tullut silloin tällöin syötyä mutta, ei ihan kamalasti kuitenkaan.
Masennusta ei ole ollut, vaikka nuo ainaiset riidat väsyttää. Olen aina päässyt eroon masennus kohtauksista, lenkkeilemällä koirani kanssa. Jotenkin aina kun,lenkille lähtee niin se mielikin on sitten ihan toisenlainen. Mieltä piristää kivasti kun, tapaa lenkin varrella muita koiran omistajia ja yleensä tulee juteltua jotain. Olen minä kyllä sen verran ujokin ,että vaikea aloittaa juttelua.
Huomenna taas pitäisi mennä a-klinikalle juttelee. Ennen a-klinikkaa, täytyis käydä koiran kanssa lenkillä. Aattelin, että heittäisin jonkinlaisen lenkin jo heti aamusta niin olisi sitten rennompi olo siellä juttelussa eikä semmone jönnittynyt olo.
Tänään tämä päivä meni ihan hyvin, tuli taas siivottua urakalla ja kokattua ruokaa, lenkkeiltyy koiran kanssa, käytiin moikkaamassa meidän tyttöä. Oli taas ihana nähdä sitä, kahden viikon jälkeen. Aina vaan tulee parempi ja iloinen mieli kun, tapaan omaan lastani.
En ole puhunut tai kertonut, että meillä on myös tyttö joka otettiin huostaan kaksi vuotta sitten. Ajattelin ekaksi ,että en puhuisi siitä täällä. Tai laittaisi mitään kuvia. Koska ajattelin siinä omaa tyttöäni. Toisaalta tulin lenkillä toiseen ajatukseen, että voisin ihan hyvin puhua täällä omasta lapsestani ja omasta tilanteestani.
Eli käymme säännöllisesti tapaamassa lastenkodilla ainakin hetkellisesti. Ja haaveena olisi kotilomat. Tämä vuoden jutun tarkoitus olisi edistää minua pääsemään elämässä eteenpäin ja tarkoitus olisi jatkaa sitä raittiutta eteenpän siitä.
Välillä on kyllä harmittanut se , että aina kun, yritän päästä elämässä eteenpäin niin kukaan ei usko minua ja aina vaan saat tapella joka ikisestä asiasta ja selitellä joka asiaa kaikille. "Miksi haluat olla selvinpäin?" "Miten muka olet päässyt masennuksesta eroon?" "Sullahan on kaikki asiat huonosti", "et sä pysty olemaan juomatta".Toki otan nuo haasteena vastaan, mutta kyllä myönnän sen , että olisihan se ihanaa jos joskus kehuisi vaikka minua ja sanoisi edes joskus " Hei, hienoa ,että menee hyvin." "Onpa kiva kuulla , että olet tehnyt oikean ratkaisun. " KYLLÄ, nämä kommentit piristäisivät kivasti mieltäni. Eikä aina olisi se negatiivinen sävy joka sanassa.
Mutta, salaa toivon mielessäni , että sitten kun, minä olen ollut vuoden selvinpäin. Niin todella toivon , että minut huomataan ja minut otettaisiin vakavasti eikä vaan sitä , että ei toi pysty mihkään. Koska minulle se on todella tärkeä asia. Että olen tehnyt itseni eteen, todella paljon töitä.
Mutta joo, tänään en jaksa enempää kirjoittaa. Täytyy tästä lähteä tekemään iltapuuhat ja nukkumaan, öitä kaikille.
lauantai 1. elokuuta 2015
01.08.2015
Tänä aamuna nousin jotenkin ihmeellisen kiukkuisen oloisena.Kamalasti ei ole kyllä juoksuttanutkaan ettei siitä voi johtua. Välillä sitä vaan miettii kaikkea mennyttä ja se pistää harmittaa ihan liikaa. Tuntuu vaikka kuinka yrittäisi miettiä jotain muuta, mut ei pysty. Kaikki ikävät jutut juolahtaa mieleen. Sitten olenkin koko päivän ihan kamalan kiukkuinen ja masentunut. Päätin iltalenkin aikana että, nyt saa riittää tämä saakelin masentelu, emmä siitä koskaan yli pääse jos aina mietin kaikkea aivan liikaa. Kaikkia mun omia virheitä, niitä sekoiluja humalassa. Pitäisi vaan miettiä, että se on mennyttä ja tulevaisuutta voin muuttaa.
Kaksi viikkoa mennyt vedosta eikä mieli ole tehnyt hävitä. Eihän se kaksi viikkoa ole vielä mitään, sit kyllä olen jo iloinen kun, kolme kuukautta takanapäin. Koko ajan tuntuu päivä päivältä vaan että, haluan tosissani muuttua ja olla ilman alkoholia. Mikään ei enään saa minua juomaan. Vaikka välillä tuntuisikin kuinka pahalta ja kuinka vaikealta, en silti sorru häviämään. Mielummin käytän aikani hugoon ja sen kanssa lenkkeilyyn.
Kuntoilu jutut on nyt jäännyt jotenkin vähemmälle, lenkillä kylläkin olen käynnyt hugon kanssa. Sitä nyt et vaan oikein unohtaa, koska koiran tarpeet menevät edelle. Tuo kuntoilu juttu kylläkin on harmittanut pikkasen. Täytyisi nyt vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä niitä säännöllisesti. On vaan ollut koko viikon semmonen ihme väsymys. Tää viikko on menny kotitöitä tehden ja koiraa ulkoiluttaessa.
Jos sitä huomeen ottaisi vaikka itteään niskasta kiinni ja päättäis alkaa kuntoilee. Aamu lenkin jälkeen alkaisi heti tekee niitä. Eikä käyttäis yhtää aikaa masenteluun. Sitä kyllä mä tänään ihmettelin tuossa päivällä että, ihme juttu vaikka olenkin tänään ollut hieman ärtyisä ja masentunut olo, niin ei silti tehnyt mieli ottaa. Joskus tuli tehtyä juuri se virhe että, otti aina alkoholia suruun ja sitten aamulla olikin vielä kurjempi olo ja tuli kaiken maailman muita ongelmia lisää, omien sekoilujen ansiosta. Viikot sitte meni morkatessa niitä mokia. Noh, jos sitä ois nyt vähän fiksumpi ja pysyis ilman aukasematta sitä korkkia, niin säästyn niin paljon kaikelta.
Mutta joo, tänään en enempää jaksa kirjoittaa. Alan tässä valmistua iltapuuhiin ja nukkumaan.
Tänä aamuna nousin jotenkin ihmeellisen kiukkuisen oloisena.Kamalasti ei ole kyllä juoksuttanutkaan ettei siitä voi johtua. Välillä sitä vaan miettii kaikkea mennyttä ja se pistää harmittaa ihan liikaa. Tuntuu vaikka kuinka yrittäisi miettiä jotain muuta, mut ei pysty. Kaikki ikävät jutut juolahtaa mieleen. Sitten olenkin koko päivän ihan kamalan kiukkuinen ja masentunut. Päätin iltalenkin aikana että, nyt saa riittää tämä saakelin masentelu, emmä siitä koskaan yli pääse jos aina mietin kaikkea aivan liikaa. Kaikkia mun omia virheitä, niitä sekoiluja humalassa. Pitäisi vaan miettiä, että se on mennyttä ja tulevaisuutta voin muuttaa.
Kaksi viikkoa mennyt vedosta eikä mieli ole tehnyt hävitä. Eihän se kaksi viikkoa ole vielä mitään, sit kyllä olen jo iloinen kun, kolme kuukautta takanapäin. Koko ajan tuntuu päivä päivältä vaan että, haluan tosissani muuttua ja olla ilman alkoholia. Mikään ei enään saa minua juomaan. Vaikka välillä tuntuisikin kuinka pahalta ja kuinka vaikealta, en silti sorru häviämään. Mielummin käytän aikani hugoon ja sen kanssa lenkkeilyyn.
Kuntoilu jutut on nyt jäännyt jotenkin vähemmälle, lenkillä kylläkin olen käynnyt hugon kanssa. Sitä nyt et vaan oikein unohtaa, koska koiran tarpeet menevät edelle. Tuo kuntoilu juttu kylläkin on harmittanut pikkasen. Täytyisi nyt vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä niitä säännöllisesti. On vaan ollut koko viikon semmonen ihme väsymys. Tää viikko on menny kotitöitä tehden ja koiraa ulkoiluttaessa.
Jos sitä huomeen ottaisi vaikka itteään niskasta kiinni ja päättäis alkaa kuntoilee. Aamu lenkin jälkeen alkaisi heti tekee niitä. Eikä käyttäis yhtää aikaa masenteluun. Sitä kyllä mä tänään ihmettelin tuossa päivällä että, ihme juttu vaikka olenkin tänään ollut hieman ärtyisä ja masentunut olo, niin ei silti tehnyt mieli ottaa. Joskus tuli tehtyä juuri se virhe että, otti aina alkoholia suruun ja sitten aamulla olikin vielä kurjempi olo ja tuli kaiken maailman muita ongelmia lisää, omien sekoilujen ansiosta. Viikot sitte meni morkatessa niitä mokia. Noh, jos sitä ois nyt vähän fiksumpi ja pysyis ilman aukasematta sitä korkkia, niin säästyn niin paljon kaikelta.
Mutta joo, tänään en enempää jaksa kirjoittaa. Alan tässä valmistua iltapuuhiin ja nukkumaan.
tiistai 28. heinäkuuta 2015
28.07.2015
Se taitaa olla yksi viikko takanapäin, vedonlyönnistä. Ajatukset alkoholin lopettamisesta on ollut melko samanlaiset. Minkänlaisia muutoksia en ole vielä huomannut(tarkoitan tällä niitä juomishimoja). Vastaan ei ole tullut vielä ensimmäistäkään. Lenkillä ollaan hugon kanssa ahkerasti käyty, vastalihaksiakin tehty jonkin verran. Oon vaan elänyt ihan normaalisti, välttänyt kaikki baarit ja niin edelleen. Ainut tässä on kyllä saannut kuulla vähän ikäviäkin kommentteja. Mutta, en ole niistä kyllä välittänyt vaikka mielessä pyöriikin ikävät kommentit. Onhan se osittain ärsyttävää ja masentavaa jos aina saat kaikesta negatiivista kommenttia. Eihän noista kannattaisikaan välittää enkä nyt sen takia ala tässä häviämään. En halua olla mikään luovuttaja enkä anna tuollaisten lannistaa yhtään.
Kohta tosiaan pitäisi lähteä hugon kanssa lenkille ja pitäisi niitä vatsalihaksiakin tehdä. Tänään ei oikein kovin pitkää lenkkiä voi tehdä kun, jalka vähän kipeänä. Harmittaa kyllä kovasti. Oon tottunut käymään pitkillä lenkeillä ja sitten kun, et pääse niille, niin kiukuttaa. Niistä pitkistä lenkeistä tulee vaan niin ihanan rento ja kiva olo. Mikään ei paina mielessä. Tuntuu että, niistä ahdistus/masennus kohtauksista pääsee eroon hetkessä.
Eilisestä kerron vähän vielä, eilinen taisi olla vähän kiukkuinen olo ja semmoinen tosi väsynyt olo, tuntu ettei jaksanut tehdä mitään. Tein kuitenkin vatsalihakset niin kuin aina ja samoin koiran kanssa tuli lenkit heitettyä, ei kuitenkaan mitään pitkiä tämän jalan takia. Aamulla oli sellainen keskustelu missä suunniteltiin mun työjuttuja. Esim. milloin alottaisin työt, minkälaisia päiviä tekisin ja onko mulla mitään toiveita minne haluaisin mennä.. Sanoin kyllä että, toivoisin päästä samaan paikkaan missä ennen olin. Tosiaan sitten olisikin aikaisin noustava joka aamu. Onneksi oon sentää saannut mun päivä rytmin normaaliksi. Eipä ne pitkiä päiviä ole mutta, on kuitenkin jotain tekemistä päivissä. Kyllä minä innolla töihin pääsyä odotan jo. Ehkä sen aika koittaa vielä aikanaan.
Mutta joo, tää taitaa olla tältä päivältä kirjoitettu. Minä lähden tästä lenkille nauttimaan kauniista kesä säästä koiran kanssa, sitten onkin vuorossa vatsalihakset.
Se taitaa olla yksi viikko takanapäin, vedonlyönnistä. Ajatukset alkoholin lopettamisesta on ollut melko samanlaiset. Minkänlaisia muutoksia en ole vielä huomannut(tarkoitan tällä niitä juomishimoja). Vastaan ei ole tullut vielä ensimmäistäkään. Lenkillä ollaan hugon kanssa ahkerasti käyty, vastalihaksiakin tehty jonkin verran. Oon vaan elänyt ihan normaalisti, välttänyt kaikki baarit ja niin edelleen. Ainut tässä on kyllä saannut kuulla vähän ikäviäkin kommentteja. Mutta, en ole niistä kyllä välittänyt vaikka mielessä pyöriikin ikävät kommentit. Onhan se osittain ärsyttävää ja masentavaa jos aina saat kaikesta negatiivista kommenttia. Eihän noista kannattaisikaan välittää enkä nyt sen takia ala tässä häviämään. En halua olla mikään luovuttaja enkä anna tuollaisten lannistaa yhtään.
Kohta tosiaan pitäisi lähteä hugon kanssa lenkille ja pitäisi niitä vatsalihaksiakin tehdä. Tänään ei oikein kovin pitkää lenkkiä voi tehdä kun, jalka vähän kipeänä. Harmittaa kyllä kovasti. Oon tottunut käymään pitkillä lenkeillä ja sitten kun, et pääse niille, niin kiukuttaa. Niistä pitkistä lenkeistä tulee vaan niin ihanan rento ja kiva olo. Mikään ei paina mielessä. Tuntuu että, niistä ahdistus/masennus kohtauksista pääsee eroon hetkessä.
Eilisestä kerron vähän vielä, eilinen taisi olla vähän kiukkuinen olo ja semmoinen tosi väsynyt olo, tuntu ettei jaksanut tehdä mitään. Tein kuitenkin vatsalihakset niin kuin aina ja samoin koiran kanssa tuli lenkit heitettyä, ei kuitenkaan mitään pitkiä tämän jalan takia. Aamulla oli sellainen keskustelu missä suunniteltiin mun työjuttuja. Esim. milloin alottaisin työt, minkälaisia päiviä tekisin ja onko mulla mitään toiveita minne haluaisin mennä.. Sanoin kyllä että, toivoisin päästä samaan paikkaan missä ennen olin. Tosiaan sitten olisikin aikaisin noustava joka aamu. Onneksi oon sentää saannut mun päivä rytmin normaaliksi. Eipä ne pitkiä päiviä ole mutta, on kuitenkin jotain tekemistä päivissä. Kyllä minä innolla töihin pääsyä odotan jo. Ehkä sen aika koittaa vielä aikanaan.
Mutta joo, tää taitaa olla tältä päivältä kirjoitettu. Minä lähden tästä lenkille nauttimaan kauniista kesä säästä koiran kanssa, sitten onkin vuorossa vatsalihakset.
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Eka postaus
Heippa vain teille, ihanille lukijoilleni. Eli siis kuten kuvauksesta varmaan luitte mistä blogini kertoo, eli selvinpäin vedosta joka kestäisi vuoden verran. Miksi sitten haluan lyödä vetoa selvinpäin olemisesta? Koko idea lähti tavallaan mun omasta tavoitteestani lopettaa alkoholin käyttö kokonaan, mutta ajattelin että, jos ensimmäiseksi vuosi ja siitä sitten vähän kerrallaan eteenpäin. Samassa tajusin että, laihdutuskin/kuntoilukin voisi nyt onnistua. Yhtenä päivänä mies sitten tokaisi lenkillä, että jos olisinkin vuoden selvinpäin. Tavallaan lyötiin vetoa siitä että, onnistunko olemaan seuraavaan kreetan reissuun asti selvinpäin. Niinpä päätin ottaa haasteen vastaan, että kiinni veti.
Idea tuntui tosi hyvältä ja samassa halusin näyttää sisimmässäni kaikille, että pystyn siihen. En halunnut olla se luovuttaja, en halunnut antaa negatiivisten kommenttejen vaikuttaa elämääni enää("et sä siihen pysty,ota olut, ota paukku, älä esitä , oot ylimielinen ku et juo, raivoraitis..").En halunnut pilata elämääni sekoilullani lisää. Halusin vahva ja näyttää kaikille että, pystyn siihen. Haluan oikeastaan elää tasapainoista elämään ja nauttia kaikista elämän pienistä asioista, ilman jatkuvaa taistelua masennuksen kanssa. Joskus elämässä pitää tehdä niitä päätöksiä mitä elämässä täytyy tehdä ja minä tein niistä nyt yhden.
Tiedän kyllä että, tämä on vielä niin alussa ja niin moni vaikea hetki on vielä edessä. Tiedän, että täytyy katsoa eteenpäin eikä lannistua. Siksi osittain tämä blogi idea syntyikin, eli tavallaan pidän tätä omana päivänä kirjana jonne kirjoitan ne omat ajatukset/tunteet.Voin lisätä tänne myös kuvia.Kokoan tähän vähän niin oman selvitymiseni pieneksi päiväkirjaksi, jota te lukijat voitte seurata vierestä. Siksi minulle osittain myöskin tärkeää että, te lukijat voisitte kommentoida teidän mielipiteitänne.
Omasta raittiudestani en ole vielä sanallakaan maininnut kenellekkään koska, haluan sen pitää salassa puolenvuoden verran. Eli säästän itseni negatiivisilta kommenteilta. Koska tiedän siinä vaiheessa jos kerron läheisille ihmisille omasta raittiudesta, sota on valmis. En vain jaksa tapella turhista asioista, varsinkin siinä vaiheessa jos joudun selittämään omasta raittiudestani jokaiselle tappelun kautta. Ainaiseen tappeluun väsyy pikku hiljaa. Siksi myöskään minua ei baareissakaan nähdä koska, en halua selitellä,tapella ja samoin en ota riskiä että, häviäisin. Jotenkin itse koen sen tavallaan helpommaksi tavaksi, välttää baarit aluksi ja tehdä vaikka jotain muuta mukavaa missä se alkoholi ei ole niin läsnä. Esim, treenit, koiran kanssa lenkkeily, vaateshoppailu, leffoissa käynti...
Laihdutkseni on myöskin lähtenyt hyvin käyntiin, ruokavalio siinä muuttui vähän erillaiseksi. En koe sitä mitenkään vaikeaksi, koska en ole ennenkään ollut mikään pullien syöjä tai sipsien. Joskus karkkia tullu syötyä kerran kuukaudessa mutta, sitäkin enemmän limsaa ja välillä roskaaruokaa tullut syötyä. Limut saa nyt jäädä pois kuvioista ja samassa kaikki roskaruoka. Onneksi en kuitenkaan joutunut luopumaan savulohesta ja raejuustosta, ne on nimittäin mun lemppareita! Yksi mikä oli kaiken vaikein mistä piti luopua, niin nuudelit. Sitä on tullut joskus syötyä myöskin aika säännöllisesti.
ruuista mitä en pidä:
-kesäkeitto
-pinaattikeitto
-kanakeitto
-kaalikääryleet
-sosekeitto
Kaikki muu kyllä menee. Vihanneksista sekä marjoista tykkään. Niissä ei ole mitään ongelmaa. Ennenkin tullut syötyä salaatteja ja pelkällään kasviksia. Mutta joo, en ole enää syönnyt mitään lihottavaa enkä juonnut limsoja. Vissyvettä sitäkin enemmän maistunu.
Joka päivä tässä mennyt koiran kanssa lenkkeillen pitkiä lenkkejä ja treenaten vatsalihaksia, myöskin eilen ekaa kertaa käytiin kävelemässä ylös alas sellaisia portaita mitkä menee rinnettä pitkin ylös, kolme kertaa menin sen ylös alas. Ja kyllä muuten tuntui jaloissa. Kyllä tykkäsin kävellä niitä portaita ylös mut se alas tulo olikin sitten aivan toinen juttu. Pelkään nimittäin korkeita paikkoja ja sieltä kun sitten alas tuli, niin olihan se aika pelottavaa katsella alas, aina vaan tuntui että, jyrkemmäksi menee. No mutta, hengissä selvitty.
Se tunne, urheilu suoristuksen jälkeen tuntuu aivan mahtavalta. Se kun, onnistut kerrankin jossain, mistä oikeasti saat hyvän mielen. Se miten siitä oikeasti piristyykin eikä silloin paina kenenkään negatiiviset sanat mielessä. Voi vaan unohtaa sen kaiken ilkävän ilkkumisen.
Oon monesti joskus miettinyt sitäkin et jos sattumalta satun sanomaan " Hei et usko mitä tein, kävelin koiran kaa tosi pitkän lenkin." tai sitte ihan muuten vaan päätän kertoa joko ostoksistani mitä nyt vaikka olisin ostannu joko koiralleni tai ihan vaikka itselleni. Samantien siihen reakoidaan hirveän vihaisesti. "Et sä noin saa tehdä, osta mielummi viinaa.." asenteella. Se on hyvinkin ärsyttävän masentavaa kun, tietää ettei sitä positiivista palautetta tule esim. "hei, kiva kun, olet löytänyt uuden harrastuksen, mistä saat iloa!" Tai ihan sitten " Kiva löysit itsellesi jotain kivaa" Okei, tää nyt saattaa hieman kuulostaa valitukselta, mutta mä en vaan ymmärrä miksi joko aina se alkoholi vedetään joka asiaan tai sitten ihan vaan normaali juttuja haukutaan/kielletään tai sitten vaan ohitetaan eli vaihdetaan puheen aihetta toiseen. Sama myöskin pätee tähän raitistumis juttuun, eli jos kerron että, haluan olla selvinpäin. Sille joko vaan nauretaan tai sitten ihan huviksi vaan haukutaan ja yritetään painaa alas " Et sä siihen pysty, ei noin saa tehdä!Susta on tullut ylimielinen nykyään kun, et juo..." Miksi en saisi tehdä? Oma elämäni. Mikä tekee minusta ylimielisen jos en halua juoda ja pilata elämääni lisää?
Välillä vaan tuntuu niin pahalta, että sitten kun kerrankin teet jotain oikein tai päätät oman elämäsi asioita, niin siihen suhtaudutaan kamalan negatiivisesti. Osittain sen takia jätän kertomatta läheisille ihmisille. Koska tiedän että, sieltä ei tule sitä tukea. Aika näyttää koska kerron, veikkaan että, puolivuotta ja ehkä ylikin pitäis mennä että, voisin kertoa.
Aiheesta nyt toiseen, eli siis tuosta koirastani kerron muutamalla sanalla jotain. Elikkäs omistan aivan ihanan hugo pojun, hugo on 3 vuotta täyttävä uros koira, kultaisennoutaja. Ollaan vähä molemmat semmosii himolenkkeijöitä. Tykätään molemmat pitkistä lenkeistä. Meijän lenkit on yleensä joko 2,5tuntia (11km lenkki pururata) joskus ollaan kävelty 3-4 tunnin lenkkejä (näitä ei kovin usein) ja sitte ihan perus lenkki n.tunnin kestävä. Tuo 2,5 tunnin lenkki on meijän yks suosikki lenkkeistä. Sitä on välillä tullut päivän aikana kuljettua joskus jopa 3 kertaa päivässä. Tuo lenkkeily ei ole mulle ollut koskaan mikään semmone ongelma, koska sitä on tullu harrastettua joka päivä koiran kanssa. En koe sitä mitenkään vastenmieliseksi laihduksen kannaltakaan.
Hugon lempi leikit/jutut on :
-herkkujen piilottaminen ja niiden etsintä
-keppien tai pallojen heittäminen
-vinkulelut ja räsyt
-Uiminen
Hugo on mulle todella rakas ja tärkeä koira. Ehkä mun elämässäki semmonen tietynlain tuki ja turva, semmonen joka auttaa mua jaksamaan. Niin monesti sitä huomaan kun on masentuneena lähtenyt koiran kanssa lenkille, niin takasin tullessa huomaat olevasi paljon pirteämpi ja rennompi. Kaikki se negatiivinen, ilkeät kokemukset on hetkessä poissa.
Mutta joo, tämä tais olla tämmöne kirjoitus tällä kertaa.Taidan mennä itse tästä iltapuuhiin ja sitte nukkumaan. Toivottavasti tykkäsitte :)
Idea tuntui tosi hyvältä ja samassa halusin näyttää sisimmässäni kaikille, että pystyn siihen. En halunnut olla se luovuttaja, en halunnut antaa negatiivisten kommenttejen vaikuttaa elämääni enää("et sä siihen pysty,ota olut, ota paukku, älä esitä , oot ylimielinen ku et juo, raivoraitis..").En halunnut pilata elämääni sekoilullani lisää. Halusin vahva ja näyttää kaikille että, pystyn siihen. Haluan oikeastaan elää tasapainoista elämään ja nauttia kaikista elämän pienistä asioista, ilman jatkuvaa taistelua masennuksen kanssa. Joskus elämässä pitää tehdä niitä päätöksiä mitä elämässä täytyy tehdä ja minä tein niistä nyt yhden.
Tiedän kyllä että, tämä on vielä niin alussa ja niin moni vaikea hetki on vielä edessä. Tiedän, että täytyy katsoa eteenpäin eikä lannistua. Siksi osittain tämä blogi idea syntyikin, eli tavallaan pidän tätä omana päivänä kirjana jonne kirjoitan ne omat ajatukset/tunteet.Voin lisätä tänne myös kuvia.Kokoan tähän vähän niin oman selvitymiseni pieneksi päiväkirjaksi, jota te lukijat voitte seurata vierestä. Siksi minulle osittain myöskin tärkeää että, te lukijat voisitte kommentoida teidän mielipiteitänne.
Omasta raittiudestani en ole vielä sanallakaan maininnut kenellekkään koska, haluan sen pitää salassa puolenvuoden verran. Eli säästän itseni negatiivisilta kommenteilta. Koska tiedän siinä vaiheessa jos kerron läheisille ihmisille omasta raittiudesta, sota on valmis. En vain jaksa tapella turhista asioista, varsinkin siinä vaiheessa jos joudun selittämään omasta raittiudestani jokaiselle tappelun kautta. Ainaiseen tappeluun väsyy pikku hiljaa. Siksi myöskään minua ei baareissakaan nähdä koska, en halua selitellä,tapella ja samoin en ota riskiä että, häviäisin. Jotenkin itse koen sen tavallaan helpommaksi tavaksi, välttää baarit aluksi ja tehdä vaikka jotain muuta mukavaa missä se alkoholi ei ole niin läsnä. Esim, treenit, koiran kanssa lenkkeily, vaateshoppailu, leffoissa käynti...
Laihdutkseni on myöskin lähtenyt hyvin käyntiin, ruokavalio siinä muuttui vähän erillaiseksi. En koe sitä mitenkään vaikeaksi, koska en ole ennenkään ollut mikään pullien syöjä tai sipsien. Joskus karkkia tullu syötyä kerran kuukaudessa mutta, sitäkin enemmän limsaa ja välillä roskaaruokaa tullut syötyä. Limut saa nyt jäädä pois kuvioista ja samassa kaikki roskaruoka. Onneksi en kuitenkaan joutunut luopumaan savulohesta ja raejuustosta, ne on nimittäin mun lemppareita! Yksi mikä oli kaiken vaikein mistä piti luopua, niin nuudelit. Sitä on tullut joskus syötyä myöskin aika säännöllisesti.
ruuista mitä en pidä:
-kesäkeitto
-pinaattikeitto
-kanakeitto
-kaalikääryleet
-sosekeitto
Kaikki muu kyllä menee. Vihanneksista sekä marjoista tykkään. Niissä ei ole mitään ongelmaa. Ennenkin tullut syötyä salaatteja ja pelkällään kasviksia. Mutta joo, en ole enää syönnyt mitään lihottavaa enkä juonnut limsoja. Vissyvettä sitäkin enemmän maistunu.
Joka päivä tässä mennyt koiran kanssa lenkkeillen pitkiä lenkkejä ja treenaten vatsalihaksia, myöskin eilen ekaa kertaa käytiin kävelemässä ylös alas sellaisia portaita mitkä menee rinnettä pitkin ylös, kolme kertaa menin sen ylös alas. Ja kyllä muuten tuntui jaloissa. Kyllä tykkäsin kävellä niitä portaita ylös mut se alas tulo olikin sitten aivan toinen juttu. Pelkään nimittäin korkeita paikkoja ja sieltä kun sitten alas tuli, niin olihan se aika pelottavaa katsella alas, aina vaan tuntui että, jyrkemmäksi menee. No mutta, hengissä selvitty.
Se tunne, urheilu suoristuksen jälkeen tuntuu aivan mahtavalta. Se kun, onnistut kerrankin jossain, mistä oikeasti saat hyvän mielen. Se miten siitä oikeasti piristyykin eikä silloin paina kenenkään negatiiviset sanat mielessä. Voi vaan unohtaa sen kaiken ilkävän ilkkumisen.
Oon monesti joskus miettinyt sitäkin et jos sattumalta satun sanomaan " Hei et usko mitä tein, kävelin koiran kaa tosi pitkän lenkin." tai sitte ihan muuten vaan päätän kertoa joko ostoksistani mitä nyt vaikka olisin ostannu joko koiralleni tai ihan vaikka itselleni. Samantien siihen reakoidaan hirveän vihaisesti. "Et sä noin saa tehdä, osta mielummi viinaa.." asenteella. Se on hyvinkin ärsyttävän masentavaa kun, tietää ettei sitä positiivista palautetta tule esim. "hei, kiva kun, olet löytänyt uuden harrastuksen, mistä saat iloa!" Tai ihan sitten " Kiva löysit itsellesi jotain kivaa" Okei, tää nyt saattaa hieman kuulostaa valitukselta, mutta mä en vaan ymmärrä miksi joko aina se alkoholi vedetään joka asiaan tai sitten ihan vaan normaali juttuja haukutaan/kielletään tai sitten vaan ohitetaan eli vaihdetaan puheen aihetta toiseen. Sama myöskin pätee tähän raitistumis juttuun, eli jos kerron että, haluan olla selvinpäin. Sille joko vaan nauretaan tai sitten ihan huviksi vaan haukutaan ja yritetään painaa alas " Et sä siihen pysty, ei noin saa tehdä!Susta on tullut ylimielinen nykyään kun, et juo..." Miksi en saisi tehdä? Oma elämäni. Mikä tekee minusta ylimielisen jos en halua juoda ja pilata elämääni lisää?
Välillä vaan tuntuu niin pahalta, että sitten kun kerrankin teet jotain oikein tai päätät oman elämäsi asioita, niin siihen suhtaudutaan kamalan negatiivisesti. Osittain sen takia jätän kertomatta läheisille ihmisille. Koska tiedän että, sieltä ei tule sitä tukea. Aika näyttää koska kerron, veikkaan että, puolivuotta ja ehkä ylikin pitäis mennä että, voisin kertoa.
Aiheesta nyt toiseen, eli siis tuosta koirastani kerron muutamalla sanalla jotain. Elikkäs omistan aivan ihanan hugo pojun, hugo on 3 vuotta täyttävä uros koira, kultaisennoutaja. Ollaan vähä molemmat semmosii himolenkkeijöitä. Tykätään molemmat pitkistä lenkeistä. Meijän lenkit on yleensä joko 2,5tuntia (11km lenkki pururata) joskus ollaan kävelty 3-4 tunnin lenkkejä (näitä ei kovin usein) ja sitte ihan perus lenkki n.tunnin kestävä. Tuo 2,5 tunnin lenkki on meijän yks suosikki lenkkeistä. Sitä on välillä tullut päivän aikana kuljettua joskus jopa 3 kertaa päivässä. Tuo lenkkeily ei ole mulle ollut koskaan mikään semmone ongelma, koska sitä on tullu harrastettua joka päivä koiran kanssa. En koe sitä mitenkään vastenmieliseksi laihduksen kannaltakaan.
Hugon lempi leikit/jutut on :
-herkkujen piilottaminen ja niiden etsintä
-keppien tai pallojen heittäminen
-vinkulelut ja räsyt
-Uiminen
Hugo on mulle todella rakas ja tärkeä koira. Ehkä mun elämässäki semmonen tietynlain tuki ja turva, semmonen joka auttaa mua jaksamaan. Niin monesti sitä huomaan kun on masentuneena lähtenyt koiran kanssa lenkille, niin takasin tullessa huomaat olevasi paljon pirteämpi ja rennompi. Kaikki se negatiivinen, ilkeät kokemukset on hetkessä poissa.
Mutta joo, tämä tais olla tämmöne kirjoitus tällä kertaa.Taidan mennä itse tästä iltapuuhiin ja sitte nukkumaan. Toivottavasti tykkäsitte :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)